PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Koululainen tarvitsee vanhempiaan: kysy, kehu ja lohduta

 

Koulussa lapsi toimii eri tilanteissa ilman vanhempaansa. Koulupäivän jälkeen lapsella on paljon kerrottavaa päivän tapahtumista vanhemmalleen. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita ja kuuntelevat ja kysylevät lapsen koulupäivän tapahtumistä, läksyistä ja kaveripiirissä tapahtuneista asioista. Yhteinen ruokailuhetki on oivallinen tilaisuus käydä läpi päivän tapahtumia. Lapsen omanarvontuntoa nostaa se, että hän huomaa vanhemman olevan kiinnostunut hänestä sekä hänen päiviensä kulusta. Lapsen omatoimisuus kasvaa sitä myötä kuin ikää karttuu. Pienen koululaisen vapaa-aika tarvitsee vielä vanhemman ohjausta. 

Vaikka koululainen voi tuntua jo isolta lapselta, hän on kuitenkin vielä kasvunsa ja kehityksensä alkuvaiheilla. Uudet tilanteet voivat jännittää ja rasittaa lasta ja tämä voi purkautua turvallisessa ilmapiirissä kotona kiukkuna tai lapsen halukkuutena olla lähellä vanhempiaan. Lapsen itsetunto kehittymisen kannalta on tärkeä, että vanhemmat muistavat kehua ja antaa positiivista palautetta lasten toiminnasta. Palautetta on hyvä antaa lapsesta itsestään ja hänen toiminnastaan, eikä vain toiminnan lopputulemasta. Epäonnistumisten ja haasteiden kohdetessa vanhemman on hyvä seistä lapsen rinnalla ja tukea häntä siinä, että oppiminen ei tapahdu hetkessä vaan ottaa aikansa ja vaatii kärsivällisyyden harjoittelua. 

Koululaisen vanhempana

Koululaisen vanhempana pitää usein yhteensovittaa työtä ja perhe-elämää. Koululainen voi opetella omatoimisuutta, mutta tarvitsee edelleen monessa asiassa vanhempiaan. Kaverien ja harrastusten lisäksi vanhempien on järjestettävä lapselle kiireetöntä aikaa kotona. Vanhempi ja lapsi voivat viettää vapaa-aikaa myös yhdessä, esimerkiksi osallistumalla kodin ja koulun yhteistyöhön tai yhteisen harrastuksen parissa. 

Lapsen kasvaessa yhteisesti sovittavia asioita on useita, esimerkiksi kotitöistä, rahankäytöstä, tietokoneen ja kännykän käytöstä on hyvä sopia yhteisesti. Myös läksyjen teosta, kotiintuloajoista, kavereiden kanssa olemisesta ja harrastuksista on hyviä sopia yhdessä. Yhteiset säännöt helpottavat sekä lasten että vanhempien arkea ja luovat siihen turvaa ja ennakoitavuutta. 

Mietittävää koululaisen vanhemmalle:

  • Miten järjestämme lapsen iltapäivien ajanvieton, niin että se olisi mielenkiintoista ja järkevää?
  • Voisimmeko lapsen kanssa löytää yhteistä ajanvietettä tai harrastusta vapaa-ajalle?
  • Mistä asioista on hyvä sopia yhteisesti ja tehdä kodin sääntöjä?

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Please wait...