PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Leikki-ikäisen kaverisuhteet

 

Lapsen kasvaessa myös kaverisuhteet alkavat tulla entistä merkityksellisemmiksi. Vauva- ja taaperoaikana lapsi opettelee sosiaalisia suhteita vuorovaikutussuhteessa vanhempansa kanssa. Jotta lapsi saisi muodostettua kaverisuhteita, hänen tarvitsee osata huomioida toisia, ilmaista toisille omia tuneitaan sekä huomata muiden tunteita ja kokea empatiaa ja välittämistä toimiessaan toisten kanssa. Kaveritaitojen myötä lapsi voi onnistua kaverisuhteissa erilaisten lasten kanssa ja saada näin myös itselleen hyvänolon tunteita. 

Kodissa opetellaan toisten ihmisten myönteistä kohtaamista. Tämä on erityisen tärkeää, koska jo päiväkodissa on huomattu toisten lasten kiusaamista. Lapsen on siis tärkeä ensimmäisten vuosien aikana oppia empatiataitoja ja katsomaan asioita toisten ihmisten näkökulmista. Tätä taitoa lapsi harjoittelee vanhempien ja lapsen välisessä suhteessa turvallisesti niin, että vanhempi pyrkii ymmärtämään lapsen sisäistä kokemusmaailmaa ja sanoittaa tunteita sekä niiden kokemista lapselle. 

On tärkeää, että vanhempi on kiinnostunut lapsen päivien kuluista sekä lapsen tuntemuksista erilaisissa tilanteissa. Vanhemman oma käytös ja tunnetila vaikuttavat lapsen käytökseen ja tunnetiloihin - ja päinvastoin.

 

Lisätietoa:

MLL Vanhempainnetti - Lapsen sosiaalinen kehitys

 

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan