PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Leikki-ikäisen liikunta

 

Lapsilla on tarve liikkua pienestä pitäen. Lapselle liikkuminen eli liikunta on edellytys normaalille fyysiselle kasvul­le ja kehitykselle sekä hyvinvoinnille. Lapsi tarvitsee liikkumista ja leikki-ikäinen liikkuu vauhdikkaasti, hän juoksee, leikkii mielellään hippaa, hyppää narua, potkii palloa sekä nauttii vauhdin hurmasta kiikussa.  

Kolmesta kuuteen -vuotiaiden lasten liikunnan kokonaismäärästä suurin osa muodostuu lapsen omaehtoisesta liikunnasta. Aikuisen tulee huolehtia, että lapsella on joka päivä useita mahdollisuuksia liikkua monipuolisesti vaihtelevassa ja liikkumiseen innostavassa turvallisessa ympäristössä. Lapsen liikkumisen suositus kolme tuntia päivässä koostuu kuormittavuudeltaan monipuolisesta liikkumisesta: kevyestä liikunnasta ja reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Liikkumisen minimimäärä koostuu usein useista lyhyemmistä aktiviteettijaksoista koko päivän ajalta. Ulkoilun olisi hyvä kuulua lapsen päivittäisiin rutiineihin, ruoka ja unikin maittavat pihapuuhien jälkeen paremmin.

 

Vinkkejä:

Tehkää asioita yhdessä: liikkukaa, leikkikää ja retkeilkää lasten kanssa. Ulkoilkaa lastenne kanssa, tukekaa heidän innostustaan asianmukaisilla vaatteilla ja varusteilla, kehukaa lapsia ilman kilpailullisuuden korostamista.

Muista, että sisälläkin voi olla fyysisesti aktiivinen. Tavallisia kotiaskareita tekemällä saa huomaamatta luonnollista liikuntaa.

4-6 –vuotias ei tarvitse varsinaista liikuntaharrastusta mutta voit viedä lapsi ohjattuun liikuntaan vaikka jumppaan tai liikuntaleikkikouluun jos hän itse haluaa ja perheellenne on aikaa ja intoa.

Lapsen liikuntasuositus >>

 

Kirjoittaja: Kati Lotvonen, th

 

Lähteet:

Moto-taituri-opas

Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset

MLL: Leikki-ikäinen

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä - julkaisu

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan