PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Murrosikä

 

Yläkouluaika on muutoksen aikaa nuorelle ja vanhemmalle. Nuori kohtaa muutoksia omassa kehossaan ja mielessään, lisäksi nuoren elinpiiri muuttuu ja laajenee. Yläkouluun meno osuu lapsen elämässä haasteelliseen kehitysvaiheeseen, alkavaan murrosikään. Nuori tarvitsee näiden haasteiden ja muutosten keskellä kaiken mahdollisen tuen. Vaikka koulunkäynti sujuisi, vanhempien pitäisi silti osoittaa kiinnostusta lapsen ja nuoren koulunkäyntiä kohtaan. 

Koska yläkoulussa oppiaineilla on omat opettajansa, yhdelläkään opettajalla ei ole lapsesta samanlaista kokonaiskuvaa kuin alakoulun luokanopettajilla. Tämän vuoksi vanhempien aktiivisuus ja tiivis yhteydenpito luokanvalvojaan ovat aiempaa tärkeämpiä.
 

Varhainen irtaantuminen kodista on tämän ajan lapsuuden riski. Lapsen elämän painopiste voi siirtyä vanhempien huomaamatta kodin ulkopuolelle, kavereihin ja harrastuksiin jo alakouluiässä. Irtaantuminen kodista voi alkaa ennen kuin lapsi on kehityksellisesti valmis irtaantumaan. Tällöin jotakin lapsen kasvussa jää kesken. Tämän vuoksi vanhemman tehtävänä on jarrutella lapsen intoa siirtyä liian nopeasti lapsuudesta nuorten maailmaan.

Lapsi tarvitsee pitkän ja kiireettömän lapsuuden, jotta hän voisi kasvaa vahvaksi nuoreksi ja myöhemmin aikuiseksi. Vaikka aika ja kulttuuri muuttuvat, lapsen kehitykselliset tarpeet pysyvät samoina. Siitä huolimatta että nuoruuteen kurotetaan entistä varhemmin, kovin varhaista itsenäistymistä ei kannata tavoitella.

Äiti ja isä tarvitsevat rohkeutta sanoa lapselleen, että tuo ei vielä kuulu sinun ikäisellesi. Lapsen on parempi oppia odottamaan kuin syöksyä suin päin hänen ikäkaudelleen kuulumattomien asioiden pariin. Lapsen omaa vastuuta ja itsenäisyyttä ei tule korostaa liikaa, vaikka luottamuksen osoitukset ja vastuun siirto lapselle helpottaisivat vanhemman arkea.

 

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan