PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Lapsen haastava käytös

 

Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti. Haastava käytös voi näkyä levottomuutena, kiukutteluna, tottelemattomuutena, tavaroiden rikkomisena, huutona, uhkailuna, lyömisenä tai muuna tilanteeseen sopimattomana käytöksenä. Haastava käytös ei ole aina huomiota herättävää vaan toisilla tilanne saattaa ilmetä arkuutena, vetäytymisenä, puhumattomuutena, ahdistuneisuutena tai jumiutumisena.

Haastavien tilanteiden taustalla voi olla monia syitä. Usein tilanteet johtuvat siitä, että lapsi ei vielä osaa toimia ympäristön odottamalla tavalla. Lapsen keskushermosto ei ole vielä kehittynyt aikuisen tasolle eikä lapsi vielä osaa säädellä itseään samalla tavalla kuin aikuinen.

Syitä haastavalle käytökselle voisi olla esimerkiksi:

·        Ikä -erityisesti itsenäistymisvaiheet 2-3 vuotiaana, 6- vuotiaana sekä esimurros- ja murrosiässä

·        Erilaiset lapsen elämässä tapahtuvat muutokset esim. vanhempien ero

·        Haastava temperamentti ja luonne

·        Hyvinvointiin liittyvät asiat kuten väsymys, nälkä, vähäinen liikunta tai liiallinen digitaalisten laitteiden  käyttö

·       Ymmärretyksi tulemisen haasteet

·       Ympäristö ja sen äänet 

·       Aistiherkkyydet

Haastava tilanne etenee eri osapuolten reagoimisen ja toiminnan mukaan. On ymmärrettävää, että lapsen haastava käyttäytyminen voi herättää monenlaisia tunteita kuten ärtymystä, turhautumista, osaamattomuutta tai häpeää ja nolostumista. Pidä kuitenkin mielessä, että haastavissa tilanteissa on kyse nimenomaan tilanteista, ei haastavasta lapsesta. Haastava käyttäytyminen voi kuormittaa vanhempien voimavaroja sekä lisäksi se voi vaikuttaa arjen toimintaan ja koko perheenjäsenten välisiin suhteisiin.

Kaikenlaisten tunteiden tunteminen ja näyttäminen on luvallista ja turvallista, mutta niiden sopivaa esille tuomista voi joskus joutua opettelemaan. Toiset tarvitsevat enemmän jämäkämpää ohjausta ja rajojen asettamista, kun taas jotkut tarvitsevat kannustusta saadakseen lisää rohkeutta. Kokeilujen kautta löydät parhaiten sopivat keinot eri tilanteisiin.

Aina ei ole helppoa määritellä, mikä on niin sanottua lapsen normaalia huonoa käytöstä, tottelemattomuutta ja rajojen kokeilua, mikä taas niin haastavaa käytöstä, johon tarvitaan tukitoimia. Etenkin silloin, kun hankala käyttäytyminen on jatkuvaa, päivittäistä tai vanhemmat ovat toistuvasti huolestuneita tai voimattomia lapsen käyttäytymisen suhteen, voi ammattilaisen arviointi ja apu olla paikallaan.

Jos olet huolissasi lapsestasi, ota asia puheeksi esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Usein haastaviin tilanteisiin löytyy erilaisia ratkaisuja yhdessä miettimällä. Tukitoimien kannalta on aina parempi mitä aikaisemmin tilanne selvitetään.

Lisätietoa aiheesta:

·       Ensi- ja turvakotien liitto: Kohti turvallista lapsuutta -kannusta minut vahvaksi

·       Haastavat tilanteet -opas vanhemmille

·       MLL: Kuinka komentaa ja kieltää lasta hyvällä tavalla?

·       MLL: Lapsi kokeilee rajoja

·       MLL: Lapsen haastava käytös voi vaatia apua.

·       Muksuoppi

 

Kirjoittajat: Terveydenhoitajaopiskelijat Petra Ylikulju ja Mira Huuki

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan